Eli siis suoraansanottuna ei ole julkistamiskelpoista materiaalia.
Tämä Madonna patsas... sen tekeminen oli hieman brutaalin tuntuista hommaa kuten ensimmäinen kuva kertoo, mutta hieno siitä tuli !
Tämä saattaa olla k-18 materiaalia sen paljastavuuden, ja paloittelun takia. Omalla vastuulla siis !
Ensin leikkasien barbielta irti kädet, jotta niiden asentoa voi muuttaa. Kämmenet olivat ns. väärinpäin ensin. Toiset kuumensivat käsiä kuumailmapuhaltimella, mikä myös taisi toimia. Ei tarvinnut ruveta paloittelemaan. Se tuntui nimittäin todella"pahalta" , kun pikkulikkana on leikkinyt barbieilla, ja niistä on pidetty hyvää huolta.
Seuraavaksi tein tuen johon upotin jalat. Liimasin jalat kuumaliimalla. Kädet liimasin myös takaisin, kuumaliimalla nekin. Hiukset saivat lähteä, kuten toisesta kuvasta näkyy. Virittelin tukea myös paksusta rautalangasta jaloille.
Iloinen barbie, kun sai kädet takaisin. |
Pari lähikuvaa ensimmäinen uudesta kampauksesta ja toinen frankenstein -tyylisestä viritelmästä.
Rautalankaviritykset pysyvät paremmin kiinni kuumaliimalla valetulla kankaanpalalla. |
Seuraavaksi sitten vaatteet päälle!
Vaatteet tehtiin lakanakankaasta, joka kastettiin liima-liisteri seokseen. Seoksen suhteet ovat edelleen samat: hieman enemmän liisteriä, kuin puuliimaa. Fiilistuntuma on kuitenkin paras.
Kun kankaita leikkaa kannattaa miettiä miten se asettuu nuken päälle. Itse en nimittäin ensin miettinyt, ja tulos ei ollut kovinkaan hyvä. Kun aloin leikata järkevämmin vaatteet alkoivat asettua paremmin päälle. Huomasin myös, että laskosten tekemiseen kannattaa ottaa mahdollisimman ohutta kangasta ja parasta laskostukseen oli ohut silkkimäinen huivikangas. Se oli ehdottomasti parasta. Hiukset tein nukelle tukoista ohutta ompelulankaa. Tukot kastoin samaan liisteriseokseen, kuin kankaatkin. Toimi todella hyvin varsinkin, kun seos hieman jähmettyi lankoihin. Ne olivat erittäin tahmaisia ja jäivät melkein mihin asentoon tahansa. Parhaiten onnistui mielestäni viitta. Siihen leikkasin packmanin muotoisen palan, josta sitten hieman leikkasin vielä nuken päällä pois. Sen avulla sain loistavat laskokset viittaan. Katsokaa alempana olevaa mallikuvaa ja lopullista versiota.
Tosin patsas saa vielä valkoisen värin päälleen.
Nyt vihdoin madonna on valmis ja tässä kuva siitä. Täytyy huomauttaa, että lisäsin paperimassaa koloihin, jotka olivat patsaassa liian syviä. Veistäjä ei saa tehtyä syviä uurteita.
Sitten maalasin valkoisella akryylilla. Lisäsin pohjalle pyöreän litteän puupalan, joka oli löytynyt puutyö luokasta. Se toi patsaaseen enemmän uskottavuutta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti