sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Ruoka

Huonoksi onneksi en ole muistanut ottaa kuvia, kun tein kakkua. Joten minulla on kuva vain valmiista tuotteesta. 


No asiaan kuitenkin. Päätin tehdä kirsikka-juustokakun.  Tässäpä kuvat valmiista kakusta.




 Kakun pohja on tehty puuliiman, ja sahanpurun sekoituksesta. Sävytin seosta akryyleilla. Värit olivat valkoinen, ja okra. Sävytin sekoituksen, koska jostain syystä kuivuttuaan väritön sekoitus on todella tummaa.

Tuorejuusto osa on tehty sopivaksi veistetystä polyuretaanista, jonka päällä on valkoisella sävytettyä revultexia. Valutin siis revultexia polyuretaanipalan päälle pari kerrosta, ja annoin kuivua. Pinnasta tuli mielestäni hyvä. Kun revultex oli kuivunut tein tuon, jo edellä kerrotun puuliimasekoituksen. Asetin juusto-osan ylösalaisin pöydälle, ja teippasin sen ympärille leivinpaperia tiukasti. Tämä siksi, että puuliimasekoitus et valu juusto osan päälle. 


Päälinen on tehty kynttilägeelistä, joka on värjätty. Kynttilägeelin sain siististi päälle samalla tavoin, kun laitoin puuliimasekoituksenkin. Eli siis taas ulkoreunoille teipataan tiukasti leivinpaperi, joka estää geelin valumisen juusto-osan päälle. 


Kirsikat on tehty finnfoamista veistämällä. Kun sain sopivat muodot kirsikoihin laitoin niihin puuliimaa päälle, jotta värit tarttuvat pintaan. Puuliiman annetaan kuivua ennen, kuin tehdään mitään muuta. 

Tämän jälkeen laitoin tummanpunaista, ja lilaa akryyliä pintaan. Kun akyyli kuivui lisäsin pintaan kiiltoa tuomaan täyskiiltävää huonekalulakkaa.  Lakka oli nimeltään Natura. Otin lakkaa erilliseen astiaan, ja värjäsin sitä väripastalla. Lakka näytti todella pinkiltä, mutta väri oli loistava kirsikoiden päällä. Laitoin kirsikat tämän jälkeen kuivumaan kuivauskaappiin. Kävin välillä "niistämässä" kirsikoita, koska ylimääräinen lakka valui alapinnalle pisaraksi. 

Kirsikan tuo "tikku" tai mikä nyt oikealta nimeltään onkaan on tummanvihreää rautalankaa. Menee ihan täydestä!





Tässä on luokkakaverini tekemiä rusinoita. Ne ovat aivan oikean näköisiä. Niissä käytettiin ohutta ruskeaa paperia, jonka nimeä en muista. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti